09.01.2012 - 12:35

Kiitos kiitos kommenteista jälleen!

Koska olen päättäväisesti tutkiskellut lankakomeroani sekä, kuten jo aiemminkin mainitsin, todennut siellä olevan sisältöä turhan paljon sainkin sinne taas hiukan vajennusta. Tosin mitään yllätystä ei ole tullut esiin, eli mitään unohtunutta ei ole löytynyt. Vironvillaakin on neljä eriväristä vyyhtiä, otin niistä yhden käsittelyyn perjantaina:

Langan värin ja sen vaihtelun voittekin nähdä tässä kuvassa jonka eilen nappasin. Olen aiemmin neulonut ja huovuttanut lapasia joita tehdessä olen laittanut silmukkalukuja muistiin, nyt olikin helppo miesten kintaasta ottaa mittaa ja sen mukaan aloitin kokeiluni, päätin ettei verenpainetta tarvitse nostaa jos kokeilu meneekin prinkkalaan.

Hattua tehdessä menettelin näin:

Loin nro 4 pyöröpuikolle (80cm) 150 silmukkaa löyhästi, yhdistäessä silmukoita ympyräksi neuloin ensimmäisen ja viimeisen yhteen, tähän laitoin silmukkamerkin kerroksen vaihtumisen kohdaksi. Neuloin sileää löyhää 9cm ja sen jälkeen seuraavalla kerroksella kavensin seuraavasti että saisin selkeän taitteen lakkiin: 9 oikein, 2 oikein yhteen jne. kerroksen loppuun. Kavennuskerroksen jälkeen puikolla noin 135 silmukkaa.

Vaihdoin pyöröpuikon lyhyempään (60cm) ja jatkoin löyhää oikeaa noin 26cm (35cm silmukoiden luomisesta), sen jälkeen aloittelin päälaen kavennuksia näin: *5 oikein, 2 oikein yhteen*, toista *-*kerros loppuun. 5 kerrosta oikeaa. *4 oikein, 2 oikein yhteen*, toista *-* kerros loppuun. 4 Kerrosta oikeaa. *3 Oikein, 2 oikein yhteen*, toista *-* kerros loppuun ja sen jälkeen 3 kerrosta oikeaa. *2 Oikein, 2 oikein yhteen*, toista *-* kerros loppuun ja tämän kerroksen jälkeen 2 kerrosta oikeaa. Sitten  *1 Oikein, 2 oikein yhteen*, toista *-* kerros loppuun ja 1 kerros oikeaa jonka jälkeen koko kerros 2 oikein yhteen ja sen jälkeen 1 kerros oikeaa ja vielä kerros jolloin koko kerroksella toistetaan 2 oikein yhteen, loppujen silmukoiden läpi vedin langan ja päättelin langanpäät.

Tässä vaiheessa hatun aihio oli kirkonkellon muotoinen löyhä, iso pussi, miehelleni sitä lauantai-iltana esitellessä häneltä pääsi nauru. Sunnuntai-aamuna laitoin sen pienen froteepyyhkeen ja puolikkaallisen pesupulverimitallisen kanssa pesukoneeseen, väänsin lämpötilan 50 asteeseen normipesuohjelmaan.

Ohjelman loputtua yllätyin koska olin itsekin lopputuloksesta tosiaan yllättynyt, mikä mainio lakki ja niin sopiva, tosin taite olisi voinut olla hiukan pidempi. Oion sitä käsissäni ja pujotin tuohon harmaaposkiseen hattupäähän jonka nuorimmainen on joskus löytänyt kirppikseltä.

Lanka Tallinnasta ostettu: Aade lõng nr 8/2 (125 tex x2)

Menekki: 75g

Pyörö- ja sukkapuikot nro 4.

Huovutusjälki on niin tasainen, hattua ei ole vielä näihin kuviin yhtään harjattu, eikä se myöskään ole "löprö" vaikka lanka vaikutti niin ohuelta.

Kiitos sinulle kun piipahdit täällä ja jos vielä jaksoit lukea juttuni ja sillä tavoin osallistua kokeiluuni. Ihanaa alkanutta talvista viikkoa juuri sinulle!

 

08.09.2011 - 13:30

Sukkiin käytetty langanloppuja, oranssia ja moniväristä Austermann Steppiä, ruskeakirjavaa Mokkasukkaa ja varsissa näkyy vihreän kellertävää Rondon Marimbaa, lankoja kului yhteensä 67g puikoilla 2,5 näihin noin kokoa 37 oleviin sukkiin. Silmukoita oli yhteensä 60. Malli on kirjasta Knit socks (Betsy Lee McCarthy).

Mallineule, silmukkaluku jaollinen 6:lla.

1. Krs: Oikeaa

2. Krs: Oikeaa

3.Krs: Nurjaa

4.Krs: *2 silmukkaa oikein, langankierto, nosta 2 silmukkaa oikein neulomatta, neulo 1 silmukka oikein, nosta 2 neulomatta otettua silmukkaa tämän neulotun yli (2:n silmukan ylivetokavennus), langankierto, 1oikein*. Toista tähtien väliä.

Mallineule muodostuu näitä 4 kerrosta toistamalla. Sukissani on ranskalainen kantapääkavennus ja kärjessä 4:n silmukan nauhakavennus, ohjeita kavennuksiin löytyy täältä. Tämäkin mallineule sopii erinomaisen hyvin myös monivärisiin lankoihin.

Kiitos kun vierailit blogissani!

 

17.05.2011 - 06:09

Viikonlopun vapaalla neuloin sukkia Novitan Nallen kukkaketo-langasta, kolmea hiukan erilaista ns polvekeneulosta, laitan tähän kuvia ja simppelit ohjeet neuleisiin. Ensimmäisiin katsoin ohjeen Sock Club-kirjasta (Charlene Schurch, Beth Parroth):

Näissä käytetty Ruusu-lankaa, puikot 2,75 ja koko n.37-38, langanmenekki 80g. Silmukoita 54.

Ohje:

Silmukkaluku jaollinen 9:llä.

1 Krs: 1 oikein, langankierto, 2 oikein, 2 oikein yhteen takareunoistaan (tai ylivetokavennus), 2 oikein yhteen, 2 oikein, langankierto.

2 Krs: Neulotaan oikeaa.

3 Krs: Langankierto, 2 oikein, 2 oikein yhteen takareunoistaan (tai ylivetokavennus), 2oikein yhteen, 2 oikein, langankierto, 1 oikein.

4Krs: Neulotaan oikeaa.

 

Näihin Päivänkakkara-sukkiin tehty polvekeneulos on omasta päästä mutta saattaa olla jo aiemmin kehitelty, näitä neuloksia kun löytyy jos vaikka minkälaisia. Näissä sukissa puikkojen koko on 3, sukkien koko n.38 ja lankaa kului näihinkin n.80g. Puikolla silmukoita 56.

Silmukkaluku jaollinen 14:lla

1 Krs: 2 silm. oikein yhteen takareunoistaan, 4 oikein, langankierto, 2 nurin, langankierto, 4 oikein, 2 oikein yhteen.

2. Krs: Neulotaan oikeaa.

Polvekeneulos muodostuu näitä kahta kerrosta toistamalla.

 

Syreeni-sukissa on myös puikot nro3, koko n.38 ja lankaa kului myös n.80g. Sukan varressa 56 silmukkaa.

Ohjeen silmukkaluku jaollinen 14:lla.

1 Krs: 2 oikein yhteen takareunoistaan, 3 oikein, langankierto, 1 oikein takareunastaan (kiertäen), 2 nurin, 1 oikein takareunastaan, langankierto, 3 oikein, 2 oikein yhteen.

2 Krs: 5 oikein, 1 oikein takareunastaan, 2 nurin, 1 oikein takareunastaan, 5 oikein.

 

Kaikkiin kolmeen sukkapariin on aluksi neulottu 4krs aina oikeaa, mallin leventäminen on helppoa lisäämällä oikein neulottujen silmukoiden määrää. Nämä yksinkertaiset mallit ovat yhtä sukkelat neulottavat kuin tavallinen joustinneulekin ja monivärinen lanka tekeekin neulomuksesta aika mukavan näköisen. Tiimalasikantapään teko-ohje löytyy täältä.

 

Jos haluat ohjeet Pdf-tiedostona niin laittele meiliä (osoite sivupalkissa) tai tänne kommenttilootaan, laittelen ohjeen tulemaan s-postilla.

Sateisen tiistai-aamun terveisiä juuri sinulle!

 

Marjutin neulesanasto

Kirjojeni kuvat löytyvät täältä

e-mail: pitsi.sukka@luukku.com

 

 

 

 

Tässä nappini, ota mukaasi jos haluat

free counters
Translator
Nukkekotielämää täällä: