2076834.jpg

 

Niin mukavalta tuntui aamulla kun yön aikana oli satanut pieni ohuen ohut lumikerros, ja koko ajan hiljalleen sataa lisää. Aikainen ylösnousu sekä pirteys kostautui kuitenkin ylimääräisen rahanmenon muodossa vierailtuani Cucumberpatchin sivuilla täydentämässä jo muutenkin kohtalaista lankavarastoani. No ei syytä huoleen, valmistakin syntyy koko ajan ja tahti tuntuu kuin itsestään kiihtyvän joulun lähestyessä.

Kuvassa aiemmin valmistuneet Nalle-lankasukat joiden pitsimallia on itse kehitelty Kauneimmat Neulemallit-kirjan ohjeita mukaellen. Lähes aina kehittelen sukkaan pitsin ja palmikon, tästä palmikko puuttuu, reikäkuvio ei sitä mielestäni seurakseen kaivannutkaan. Muutenkin mallia piti seurata koko ajan että kavennukset pysyivät oikealla puolella langankiertoja, simppelimmän olisi jo oppinut ulkoa työn edetessä. No ei voi syyttää kun itseään, sukat kuitenkin valmistuivat muutamassa päivässä. Nyt on suunnitelmissa aloitella pojan pikkuisille sukkia, tytölle tietenkin jotain punertavaa pienillä helmillä ja pojalle (5v.) tietenkin sammakkomaista, ehkä pikkuisen myhkyräistä varteen. Suunnittelutyö on jo käynnistynyt....