Itse asiassa aloittelin nämä sukat kesäkuun loppupäivinä, sukat valmistuivat tosin vasta eilen illalla vaikka malli olikin jo tuttuakin tutumpi. Hitaanlaiseen valmistumiseen vaikutti lähinnä nuo tosi kuumat päivät ja illat, ulkolämpötila oli parhaimmillaan päivällä +32,6 ja sisällä ihan hiukan viileämpää (jos niin voi sanoa). Lanka tuntui takertuvan puikkoihin ja sormiin ja neulominen tyssäsi siihen, no, pari viimeistä päivää on ollut mukavan pilvisiä mutta sisällä oli edelleen turhan lämmintä, mutta ei enää, meille näes muutti Panasonic!! Ja nyt on juuri mukavan vilpoista, hyvästit heitän ilomielin kesäajan liian kuumille sisälämpötiloille. Asiahan ei ole uusi, vuosikausia olen vastustanut vetoamalla niin lyhyeen helleaikaan ja laitteiden rumaan ulkonäköön, mutta nyt luovutin ja Panasonic on itse asiassa yksinkertaisen tyylikkään näköinen, lähes äänetön ja todella mukava helle-kaveri. Se siitä sitten.

Nämä Puutarhurinsukat ovat jo neljännet tekemäni tällä ohjeella, ensimmäiset ovat nämä, toiset nämä, ja kolmannet nämä. Ainakin tuosta linkistä ensimmäisiin sukkiin löytyy linkki englanninkieliseen ohjeeseen.  Langaksi valikoin omista varastoista kirkkaan vihreää Filcolanan Arwetta classic-langan jota kului 70g 2,5 puikoilla. 

Mukavia heinäkuun hellepäiviä teille, nautitaan lämmöstä ulkona ja jos on liian kuumaa niin sitten sisälle vilvoittelemaan!