Kuvan mukaiset kirjoneulesukat Gjestal Siljasta, ikävä kyllä kuvassa musta lanka näyttää tumman siniseltä ja kaunis syvän punainen lähinnä aniliinilta vaikka kuvaushetki olikin pilvinen ja sateinenkin. Kokeilin kamerassani muutamaa erilaista säätöäkin onnistumatta tallentamaan oikeaa sävyä. Punaisen värin nro on 348 ja musta on musta. Puikkoina käyttelin numero 3 sukkapuikkoja ja painoa kertyi noin nro 38 sukille 135g, lankaa oli kaksi kerää kumpaakin ja koska tapojeni mukaan neulon molempia sukkia samanaikaisesti niin jäljelle jäi molemmista väreistä pari vajaata kerää. Ohje on Dropsin ilmaisohjeita ja se löytyy täältä. Sukan varsiosasta jätin toiseksi ylimmäisen mallikuvion neulomatta ja kukkaohjeen mallikaaviota neuloin kaksi. Kantapään kavennuksesta en saanut mielestäni niin siistiä kuin olisin halunnut vaikka juuri sen teinkin ohjeen mukaan tismalleen.

Jälleen kerran lämpimiä kiitoksia paksujen palmikkosukkien kommenteista, sukat ovatkin olleet sisäkäytössä valmistumisestaan asti ja ovatkin jo pyykkikorissa odottelemassa jatkokäsittelyä.

Mukavaa lokakuista  tiistaipäivää ja kiitos sinulle kun vierailit täällä!